Bujoilu on kulkenut mukana harrastuksena jo useita vuosi. Välillä into on laantunut ja olen kyseenalaistanut koko touhun. Miten jaksan käyttää ruuhkavuosieni kallisarvoista aikaa erilaisiin merkintöihin? Epäilyistä huolimatta huomaan ryhtyväni mitä kunnianhimoisempiin kalenteriprojekteihin. Viime vuonna bujoni oli musiikin inspiroima ja kopioin jopa eräälle kuukaudelle Led Zeppelinin Mothership albumin tekstityylin.

Loppu vuoden minulla oli käytössä Happy Planner, jonka sisältö tuntui alkuun houkuttelevalta, mutta osoittautui minulle sopimattomaksi. Niinpä päädyin tänä vuonna jälleen kokonaan itse tehtyyn kalenteriin. Tämän vuoden kunnianhimoisin tavoite onkin pärjätä ainoastaan itse tehdyn kalenterin voimin. Tämä tarkoittaa sitä, että kalenteria on oltava vähintään kolme kuukautta eteenpäin valmiina.

Bujoilussa on jotain tähän hetkeen maadoittavaa. Vaikka kalenterit itsessään on tulevaisuudensuunnittelun väline, on piirrustelu ja erilaisten viikkonäkymien suunnittelu kaikkea muuta. Voin olla piirrustelija ilman piirtämisen taitoa. Viikkonäkymät syntyvät pääasiassa vihon ruutuja laskien ja viivotinta käyttäen.

Välillä olen ihmetellyt, miten tätä jaksan. Nyt tiedän. Tämä on minun aikaani. Aikaa olla ajattelematta mitään muuta kuin ruutuja ja viivoja. Toiset löytää mindfulnesin värittämisestä, minä löydän sen laskemalla ruutuja, miettimällä värejä, piirrustelemalla ja sommittelemalla erilaisia tekstityylejä.

Pikku hiljaa sisältö on alkanut myös vakiintua minun näköisekseni ja monien turhien kokeilujen jälkeen, tiedän millaisia aukeamia haluan ja kaipaan kalenteriini.

Bujoilu on renttovaa ja koukuttaa, mutta sen avulla on mahdollista myös oppia jotain itsestään. Voi huomata siirtävänsä jotain tehtävää eteenpäin päivä kausia, ottaneensa itseelleen ajankäytöllisesti mahdottoman määrän tehtävää tai treenejä viikolle tai rahankäyttöä seuraamalla tajuaa omaavansa epärealistiset säästötavoitteet. Tietenkin pääasiana on lopulta kalenteri, josta löytyy kaikki mitä tarvisee, mutta ei mitään ylimääräistä.