Sockerormen – Karin Smirnoff

2024 Tammi, suom. Outi Menna, 288 s.

Ruotsin Söderställeen syntyy musikaalinen ihmelapsi, mutta ei kirkkaiden tähtien alle.

Rotta

Kun Agnes ajattelee varhaislapsuuttaan, ainoa mitä hän kaipaa on rotta, joka piti hänelle seuraa hänen etsiessään ruokaa asunnosta. Äiti jätti hänet usein yksin kotiin. Alkuun äiti ei juuri muistanut Agnesia ruokkia tai edes kuiviin vaihtaa. Agnes jopa asui isovanhempiensa luona vuoden. Siellä hänestä huolehti ihana Susanna. Susannaa Agnes ikävöi. Anita -äitiin Agnes ei koskaan kiinny. Anita ei edes halunnut lasta. Lapsen takia Anita ei päässyt opiskelemaan konservatorioon ja lapsen takia mieskin lähti. Mutta Anitalla on vielä kauneutensa ja hän löytää uuden miehen.

Musiikki

Agnes löytää musiikin jo kaksivuotiaana. Agnesin lahjat selviävät myös läheisille, mutta aluksi Agnesin on vaikea soittaa äitinsä takia. Agnesin täytyy varoa olemasta äitiään parempi, koska muuten äiti raivostuu hänelle. Uusi isä säästää Agnesin äidin pahimmilta tempauksilta, mutta isä on usein matkoilla ja Agnes jää äidin armoille. Agnes saa soitonopettajakseen entisen suuruuden Frank Leiden. Frank on täysin omistautunut lasten soiton- ja tenniksen opetukseen ja hän huomaa pian Agnesin olevan hyvin erityinen.

Agnes, Kristian ja Miika

Kolmen lapsen ystävyys punoutuu ulkopuolisuuden voimasta. Miika on muuttanut Suomesta ja häntä vieroksutaan. Kristiania haukutaan lihavaksi, vaikka hänellä on vain pienet vaatteet. Kristianin äiti on vakavasti sairas ja Kristian on jäänyt isänsä kanssa hoitamaan äitiään. Agneskaan ei kuulu muiden joukkoon, vaan ystävystyy nopeasti poikien kanssa. Kaikki kolme saavat opettajakseen Frank Leiden. Leide on lapsille jopa isähahmon kaltainen huolehtija, sedän kaltainen jäätelönostaja ja kärsivällinen opettaja. Frank Leide ei ole kuitenkaan pelkkä pelastava enkeli lapsille, joilla on epävakaat kotiolot, vaan myös paholainen, joka hurmaa vanhemmat.

Lapsen näkökulmasta

Kirjan synkät tapahtumat kuvataan Agnesin välityksellä. Lapsen näkökulma tuo kerrontaan vauhtia ja kepeyttä. Kirjan synkkyys paisuu kuin liian isoksi kasvava saippuakupla, se huojuu hetken ja poksahtaa iloisesti. Kirjassa ei todellakaan jäädä kurjuuteen mässäilemään, vaan mennään eteenpäin, kuin henki siitä riippuisi. Ja näillä lapsilla se taitaa siitä riippuakin.

En ole lukenut Karin Smirnoffin muita kirjoja. Häneltä on ilmestynyt hyvin suosittu Jana Kippo -trilogia. Tästä kirjasta pidin kovasti, mutta aiheena lasten hyväksikäyttö on sellainen, että minun on tätä vaikea kenellekään suositella.