Rasmus på luffen – Astrid Lindgren

1956, WSOY, 252 s., suomentanut Hannes Korpi-Raittila, tarkistettu suomennos 2022

Heinäkuun kirjan ja viinin illassa kirjana lastenkirjallisuuden klassikkokirjailijan Astrid Lindgrenin Rasmus ja kulkuri. Juomana tumma ahvenanmaalaispanimon lager Stallhagen Delikat. Olut oli keskitummaksi lageriksi varsin raikas elämys ja sopi kesäillan parhaimpaan saunomisaikaan etäyhteydellä vedettyyn lukupiiriimme kuin nenäpäähän.

Kirjaa olin lueskellut parin viikon aikana luvun tai kaksi kerrallaan ja mietin, että kirja sopisi loistavasti ääneen luettavaksi. Kirjan juoni on viihdyttävä ja vauhdikas. Rasmus on Västerhagen lastenkodissa asuva poika. Rasmus haluaisi kaikkein eniten maailmassa oikean kodin, isän ja äidin. Rasmus ei ole ilkeä, mutta hän tulee vahingossa töppäilleeksi lastenkodissa useampaan kertaan ja juurikin päivänä, jolloin kauppias rouvineen on tullut lastenkotiin ottolasta hakemaan. Rasmus on epätoivoinen. Hän ei usko koskaan kelpaavansa lastenkodin vierailijoille. Kaiken lisäksi häntä odottaa aamulla varmasti selkäsauna aiheuttamistaan harmeista. Niinpä Rasmus päättää karata.

Jo ensimmäinen yö on Rasmukselle kauhistus ja hän alkaa jo ikävöidä takaisin muiden lasten luo. Aamulla hän kohtaa Oskarin, Taivaanisän käeksikin kutsutun kulkurin. Rasmus lyöttäytyy Oskarin seuraan maata kiertämään, aikoen samalla etsiä itselleen oikeat vanhemmat. Rasmuksen ja Oskarin matka alkaa leppoisasti ja Rasmus oppii kulkurin elämästä ja toimeentulosta. Vaan seudulla on tehty ryöstöjä, joista poliisi on päättänyt kuullustella jokaisen kulkurin, ja niinpä Oskarikin viedään nimismiehen luo. Rasmus uhkaa jäädä yksin tien päälle, mutta neuvokkuutensa ansiosta hän tavoittaa taas Oskarin kylältä. Kaksikon matka tuntuu jatkuvan onnellisesti, kunnes he törmäävät noihin poliisin etsimiin ryöstäjiin.

Kirjasta jäi päälimmäisiksi ajatuksiksi kolme asiaa. Kesä: kirjan tunnelma on kauttaaltaan kepeä ja vakavammatkin asiat otettiin leppoisasti käsittelyyn. Seikkailu: ryöstäjät herättivät tarinan eloon odottamattomalla tavalla ja toivat siihen melkein viisikkomaista jännitystä. Opetus: kirjan sävy on rauhallisen päättäväinen ja tarinassa, erityisesti aikuisen ja lapsen välisessä dialogissa, on opettavainen sävy.

Kirjan aihe ei mielestäni ole mitenkään ajaton. Nykypäivänä lastenkodista karkaaminen ja kulkurin mukaan lähteminen kuullostaa kaikkea muuta kuin 9 -vuotiaan lapsen kesäiseltä seikkailulta. Rasmus on ikäisekseen hyvin ajattelevainen ja itsensä hyvin hillitsevä poika. Tämmöinen ihanneluonne lapsella korostaa opettavaista sävyä, joka kirjalla on. Kuitenkin nallepuhmaiset viisaudet ja asenne saavat kirjan kestämään aikaa.

Pitkän aikaa he istuivat siinä auringonpaisteessa ja imeksivvät nekkuaan. Mutta niin säästäväisiä kuin he olivatkin, nekku hupeni hiljalleen, siinä ei mikään auttanut. Lopulta se oli sulanut tyhjiin, vain hiukan siirapin makua oli jäänyt suuhun.

– Säästetään ne muut, ehdotti Oskari. – Elämässä voi tulla eteen koettelemuksia, ja silloin on nekku hyvä olla olemassa.

Rasmus ja kulkuri, s. 83

Kirja jättää suloisen lohdullisen olon pitkäksi aikaa.