Sang

Sang

Elina Pitkäkangas

2022 WSOY, 496 s.

Uskomattoman täyteläinen eeppinen fantasia tarina Sang, kertoo vallankäytöstä ja perhesiteistä.

Kansalaisvelka

Fusangin valtiossa jokaisen kansalaisen on maksettava kansalaisvelka viimeistään kahdenkymmen vuoden ikään tultaessa. Jos kansalaisvelkaa ei pysty maksamaan, niin joutuu työleirille saastuneille alueille, joissa ihmiset saavat yhä pahimpia oireita saasteita ja kohtaavat lopulta tuskallisen kuoleman. Neljävuotiaana jokainen kansalainen saa ranteeseensa gerenin, jonka kautta tapahtuu maksuliikenne ja rikkaimmilla myös viestin välitys. Gerenit ovat kansalaisen tunniste ja ilman sitä he joutuvat ulkopuolisiksi.

Kong Dawei on jäänyt nuorena orvoksi ja asuu veljensä Renin kanssa adoptioperheessä. Dawei on ryhtynyt toimimaan bianfuna, salakuljettajana, jotta saisi hyvät tulot, jolla maksaa kansalaisvelkaa. Dawei onkin lyhentänyt paitsi omaansa myös adoptiosisarustensa velkoja. Velkasäännöt muuttuvat yllättäen ja Dawei saa kuulla, että hän joutuu maksamaan pian kaksikymmentä täyttävän isoveljensäkin velan. Tieto saa Dawei suostumaan keikkaan, jollaisia hän ei yleensä ota vastaan, aseiden salakuljetusta. Keikka muuttuu Dawein kauhuksi ryöstömurhaksi ja hän pakenee paikalta saatuaan suuren määrän rahaa gereniinsä.

Julma hallitsija

Kong Dawein perhe auttaa häntä pakenemaan, mutta onnettoman sattumuksen seurauksena Dawei vangitaan ja häntä tarjotaan tiikeriklaanin hallitsijalle varjelijaksi. Hallitsija on julma ja äkkipikainen. Dawei joutuu eroon veljestään ja tiikerikuningatar saa hänet rikkomaan hiljaisuuden valansa, jonka hän on pitänyt jo 12 vuotta. Hallitsija kohtelee armottomasti kaikkea ja kaikkia. Dawei löytää yllättävää armollisuutta tiikerihallitsija perillisestä, hänen vanhimmasta tyttärestään, mutta mihinkään ei voi todella luottaa palatsissa. Dawei aikoo päästä kotiin keinolla millä hyvänsä.

Hienovaraisista elementeistä rikas maailma

Sang sijoittuu Etelä-Aasian kuvitteelliseen tulevaisuuteen, jossa Fusangin valtio on palautumassa mustien sateiden jäljiltä. Gerengit ja taivasverkko tuntuu tulevaisuudelta, mutta klaaniperheiden palatsien maailmassa ja ihmisoikeuksien polkemisessa on historiallinen tuntu. Silti Sang ei kuulu menneeseen eikä tulevaan, vaan muodostaa aivan oman rikkaan fantasiamaailman. Kirjan fantasiaelementit ovat hienovaraisia. Kirjassa muun muassa käytetään hyödyksi kehon energiavirtoja ja luodaan silta, joka yhdistää kaksi mieltä.

Elina Pitkäkangas kirjoittaa kaikille aisteille. Kirja sisältää huomattavan useita tuntemuksia ja aistimuksia, jotka tuodaan lukijalle hyvin täyteläisinä helposti eläydyttävinä kokemuksina. Ruoasta ruoskintaan kirja kuvailee tapahtumia melkein elokuvamaisella pikkutarkkuudella. Kirjassa koetaan myös koko ihmisen tunnekirjo rakastumisesta epätoivoon.

Daweilla on tunteita adoptioveljeään Draytä kohtaan. Suhde ei näytä kuitenkaan mahdolliselta, Drayn kiinnostuessa vähän väliä muistakin ihmisistä, ja tuhoon tuomitulta rakkaus tuntuu viimeistään Dawein lähtiessä pakoon ryöstömurhan jälkeen. Sangia voisi kai sanoa queerkirjallisuudeksi, koska Dawei on homoseksuaali, Dray bi. Rakkaus tuntuu Sangissa erityisenä voimana, joka kiinnittää henkilöt toisiinsa uniikilla tavalla ilman draamaa.

Kirjan teemoina isommin esiin nousee perhesiteet ja vallankäyttö. Dawein omasta perheestä on jäljellä ainoastaan veli Ren, mutta Daweille perhettä on kaikki tädin luokseen adoptoimat lapset. Dawein uskollisuus ulottuu kaikkiin, jotka hän katsoo ystävikseen. Dawei on vakava ja oikeudenmukainen nuorukainen, joka puolustaa raivokkaasti rakastamiaan ihmisiä. Dawein oikeudentunnon rinnalla klaaniperheiden harjoittama mielivalta korostuu entisestään. Vallankäyttöä esitetään kirjassa kansalaisvelkana, joka ei anna ihmisille juuri mahdollisuuksia nousta parempaan asemaan.

Teoksena Sang todellakin on hyvin monipuolinen ja yksityiskohtainen, eeppinen. Kirjan toinen osa Naraka ilmestyy syksyllä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *