Wir Kinder vom Bahnhof Zoo- Christiane Felscherinow

Toim. Kai Hermann ja Horst Rieck. 2015 Sammakko, 343 s. Suomentanut Anneli Vilkko-Riihelä.

Elämäkertaklassikko, jonka tarinan on ollut aikanaan tarkoitus valistaa ja varoittaa. Tänäkin päivänä teos on ravisteleva kokemus.

Berliinin betonilähiö

Christiane muuttaa kuusi vuotiaana maaseudulta suurkaupunkiin. Hänen vanhemmillaan on unelma yrityksestä, jolla perhe elätetään Berliinissä. Asiat eivät suju toivotusti, perhe luopuu yrityksestä ja muuttaa köyhälle asuinalueelle Gropiusstadtiin.

Gropiusstad on ankea alue lasten kasvaa. 45 000 asukkaan kerrostaloalue on täynnä kieltokylttejä, asuinalueella ongelmat rehottaa, eikä lapsilla ja nuorilla ole mitään tekemistä. Christiane oppii jo varhain kulkemaan lasten kanssa tekemässä milloin mitäki kiellettyä jäynää kerrostaloissa saadakseen ajan kulumaan.

Ongelmia on myös Christianen perheellä. Isä juo ja saa hillittömiä raivokohtauksia, joita purkaa perheen kahteen tyttäreen. Christianen äiti yrittää elättää perhettä ja katsoo avuttomana vierestä miehensä kurittaessa tyttäriään.

Huumeet

Kaksitoista vuotiaana Christiane siirtyy keskikouluun ja tapaa Kessi nimisen tytön. Kessi saa kaikilta ihailua osakseen, niin myös Christianelta. Kessin perässä Christiane päätyy seurakunnan nuorisotalolle Haus der Mitteen. Nuorisotalo ei ole mikään päihteetön lintukoto, vaan huumeita on siellä jokaisen tarpeisiin.

Nopeasti Christiane ja Kessi päätyvät pilveä polttavaan jengiin. 12- ja 13-vuotiaana Christiane, paitsi polttaa hasista, nappailee sujuvasti trippejä ja nappeja. Kolmetoistavuotiaana Christiane syö lääkkeitä jo koura kaupalla, mutta ei saa niistä enää juurikaan mitään kiksejä. Heroiini on vielä ehdottomasti tuomittavaa porukassa, jossa Christiane liikkuu.

Poikaystävä

Jengissä, johon Christiane ja Kessi kuuluvat, useimmat pojat ovat jo 16. Christiane ihastuu ensin Atzeen ja he seurustelevat vähän aikaa. Atze kuitenkin vaihtaa Christianen toiseen tyttöön ja Christiane on hetken aivan murtunut.

Pian kuvioihin astuu Detlef, johon Christiane rakastuu täysin. Detlef lähtee hänkin toisen tytön mukaan, tosin muista syistä. Detlef aikoo kokeilla heroiinia tytön kanssa. Christiane hylkää Detlefin tässä tilanteessa, mutta ajautuu itse myöhemmin auttamaan heroiinin hankkimisessa tutulle. Koska hän on hankkinut ainetta, päättää hän itsekin kokeilla sitä.

Kokeilun myötä Christiane löytää tiensä jälleen Detlefin luo ja he jatkavat yhdessä heroiinin viikonloppukäyttöä. Nopeasti molemmat ovat ajautuneet piikittämään ainetta. Fyysisen riippuvuuden kehittyessä Detlef ajautuu tienaamaan rahat heroiiniin prostituutiolla. Hän tienaa rahat aluksi myös Christianen aineisiin, mutta järjestelyllä on rajansa ja lopulta Christianekin ajautuu tienaamaan.

1970 -luvun Berliini

Christianen tarina sijoittuu muurin rajaamaan Länsi-Berliinin alueeseen. Gropiusstadt on rakennettu vastaamaan asunnon tarvetta ja alunperin sinne muuttamiseen on vaadittu asiakirja asunnontarpeesta. Länsi-Berliini on ollut vastakulttuurien suosiossa 60 – 70 -luvuilla muun muassa asevelvollisuuden puuttumisen vuoksi.

70 -luvun lopulla huumeet olivat kasvava ongelma Berliinissä, mutta hallinto eikä poliisi myöntäneet asiaa. Christiane kuvailee kirjassa useita nistialueita sekä prostituutioon keskittyneitä alueita, joukossa myös lapsiprostituutioon keskittynyt alue. Kirjan ilmestyessä Saksassa vuonna 1978, se toi huumeongelman laajuuden yleiseen tietoisuuteen.

Lohduton ja rujo

Christianen tarina on toimitettu hänen nauhalle kertomastaan tarinasta. Tarinan nauhoitusten hetkellä Christiane on ollut vain 15-vuotias. Tarina voi järkyttää. Tarina järkytti lukijoita ilmestyessään, eikä sen vaikutus ole juuri haalistunut yli 40 vuoden aikana.

Luin kirjan ensimmäisen kerran nuorena aikuisena, jolloin koin erityisen kauheana, kuinka vaivattomasti luisu täydeksi narkomaaniksi Christianen kohdalta lopulta kävi. Nyt kun luin kirjan uudelleen ja minulla on Christianen ikäinen lapsi, sydäntäni kylmäsi ja voin fyysisesti pahoin.

Vaikka kirja viehättää kauheudellaan, on sen dokumenttimainen sävy kuitenkin muuta kuin kurjuudella mässäilyä. Kirjasta välittyy hyvin teinin uhmakkuus ja raivo.

Toinen elämä

Christiane on kirjoittanut toisenkin kirjan, nimeltään Minun toinen elämäni. Kirjassa selviää, miten Christianen tarina jatkui, ja millaisia vaikutuksia kirjalla on ollut hänen elämäänsä.

Minun toinen elämäni ei ole johdonmukainen tarina Huumeasema Zoon jälkeisistä vuosista, vaan kuljettaa lukijaa sinne tänne Christianen elämässä. Kirjan kiinnostavuus kärsii hieman tarinan poukkoilusta.