Browsed by
Category: Nuoret aikuiset

Sang

Sang

Elina Pitkäkangas 2022 WSOY, 496 s. Uskomattoman täyteläinen eeppinen fantasia tarina Sang, kertoo vallankäytöstä ja perhesiteistä. Kansalaisvelka Fusangin valtiossa jokaisen kansalaisen on maksettava kansalaisvelka viimeistään kahdenkymmen vuoden ikään tultaessa. Jos kansalaisvelkaa ei pysty maksamaan, niin joutuu työleirille saastuneille alueille, joissa ihmiset saavat yhä pahimpia oireita saasteita ja kohtaavat lopulta tuskallisen kuoleman. Neljävuotiaana jokainen kansalainen saa ranteeseensa gerenin, jonka kautta tapahtuu maksuliikenne ja rikkaimmilla myös viestin välitys. Gerenit ovat kansalaisen tunniste ja ilman sitä he joutuvat ulkopuolisiksi. Kong Dawei on jäänyt…

Read More Read More

Tuntematon taivas

Tuntematon taivas

Elina Rouhiainen 2022 Tammi, 375 s. Tuntematon taivas on lähihistoriaan sijoittuva nuorten aikuisten romaani, joka on täynnä herkkyyttä. Sotaa pakoon On vuosi 2002. Venäjä ja Tšetšenia ovat sodassa. Dima pakenee sotaa ja armeijaan joutumista halki Siperian. Dima on kuullut veljeltään tarinoita sodasta. Veli ei palannut kotiin omana itsenään, jonka vuoksi Dima on päättänyt vältellä kutsuntoja keinolla millä hyvänsä. Diman viimeisenä oljenkortena on kaukana asuva täti, jonka luokse Dima yrittää päästä piilottelemaan. Matkatessaan Siperian halki, hänen rahansa loppuvat ja hän lentää…

Read More Read More

Ihana ja Freestyle

Ihana ja Freestyle

Dess Terentjeva Ihana, 2021 WSOY, 128 s. Säeromaani sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja tunteista. Ihastuminen Lilja ihastuu herkästi, ehkä Liljan yhdeksäsluokkalaisena kuuluukin. Mutta Liljan isäkin on herkkä ihastumaan ja hänellä on jälleen uusi tyttöystävä. Lilja on ihastunut somessa seuraamaansa ihanuuteen. Lilja on ristinyt hänet Ihanaksi, koska hän vain on niin ihana, itsevarma ja tiedostava. Liljan ihastuminen siirtyy sivusta seuraajan huumasta aivan uusiin sfääreihin, kun isän tyttöystävä tulee kyläilemään lapsensa kanssa ja lapsi on Liljan ihastus, Ihana. Terentjeva kirjoittaa Liljan tunteista ja ajatuksista,…

Read More Read More

Rajaton

Rajaton

Grown – Tiffany D. Jackson 2022 Karisto, 336 s., suom. Peikko Pitkänen Kiehtova kirja rakkaudesta, intohimosta ja hyväksikäytöstä. Tämän luin lähes yhdeltä istumalta. Murha Enchanted herää huoneistosta verta käsissään. Verijälkiä näkyy pitkin asuntoa. Verta on lammikoina lattialla ja käden jälkinä seinillä. Veri on peräisin sängyllä elottomana retkottavasta supertähdestä Korey Fieldsistä. Enchanted muistaa tulleensa Korey luokse, mutta sen jälkeen kaikki on pimennon peitossa. Ovelta kuuluu raivoisaa paukutusta: ”Poliisi!” Intohimoa ja rakkautta 17-vuotias Enchanted on muuttanut perheineen meren rannalta uuteen kaupunkiin. Chantyn…

Read More Read More

Kokemuksia ja suoraa puhetta nuorelle aikuiselle

Kokemuksia ja suoraa puhetta nuorelle aikuiselle

Nuorten tietokirjallisuutta vuodelta 2022 Kirjasaari 25.1.2023, Oulu, Valvesali   Vuoden 2022 nuorten kirjoissa näkyi yhteiskunnalliset aiheet, yhdenvertaisuus sekä sosiaalisen median vaikutus. Tietokirjailijoina nähtiin jälleen somesta tuttuja henkilöitä ja kirjoissa aiheina oli niin TikTok kuin älylaitteiden hallinta. Tässä on nuorten ja nuorille sopivasta tietokirjallisuudesta mielestäni mielenkiintoisimmat. Esittelin teokset Oulun kaupunginkirjaston järjestämässä Kirjasaari -tapahtumassa ja esittelyni on nähtävissä Oulun kaupunginkirjaston Youtube -kanavalla. Daniel Kalejaiye: Konstaapeli Daniel tässä, moro! (Lasten keskus) Daniel Kalejaiye on Itä-Suomen poliisilaitoksen konstaapeli ja Suomen seuratuin nettipoliisi. Kirjassaan Konstaapeli Daniel…

Read More Read More

Hurme

Hurme

Lujaverinen 1 – Sini Helminen 2021 Myllylahti Hurme aloittaa nuorille aikuisille suunnatun fantasiatrilogian nimeltä Lujaverinen. Lujaveriset pystyvät näkemään kuolleet. Lujaverisyys ei kulje suvussa, ihminen joko on sitä tai ei. Seela on yksi lujaverisistä. Seela aloittaa estetiikan opinnot Helsingissä. Hän on tehnyt diilin setänsä Sepon kanssa. Sepon luona asumista vastaan Seela on luvannut autella Seppoa hautaustoimistolla. Seelan ensimmäinen keikka haustaustoimiston leivissä sattuu olemaan hänen pahasti pieleen mennyt Tinder -deitti. Sen lisäksi, että tyyppi oli kusipäinen eläessään, paljastuu hän vielä kusipäisemmäksi kuoleman…

Read More Read More

Maailmantyttäret

Maailmantyttäret

Siiri Enonranta, WSOY 2022 Tämä kirja jätti ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta pidin tästä, toisaalta en. Ehkä en edes aio päättää kumpaan suuntaan kallistun. Viisi nuorta kohtaa Maailmankodin Sopusointu -leirillä. On vuosi 2130 ja Romahduksen jälkeinen maailma on joten kuten elpynyt. Luonto on saavuttanut tasapainon takaisin ja ihmiset elävät Maailmankodissa yhdenvertaisina sekä luontoa kunnioittaen. Sopusointu-leiri on tarkoitettu yksinäisille, surua kohdanneille nuorille. Leirille ovat saapuneet Zerinda ja Ritva Saarivaltiosta. Saarivaltiossa ihmisten elämä ei ole samanlaista kuin Maailmankodissa. Ritva on saanut viidentoista ikävuotensa aikana…

Read More Read More

Rakkautta ja luottamusta nuorten aikuisten kirjallisuudessa

Rakkautta ja luottamusta nuorten aikuisten kirjallisuudessa

Olen tässä puolen vuoden aikana lukenut normaalia enemmän nuorten kirjallisuutta, koska työtehtäväni aineiston suosittelussa ovat painotttuneet yläkouluikäisiin. Olen samalla lukenut paljon nuorten aikuisten kirjallisuutta ja osallistuin Instagramissa nuorten aikuisten kirjoihin keskittyvään haasteeseen. Luin yhteensä 21 kirjaa, joista 19 sopi haastekohtiin. Mukaan mahtui niin hurmaavia, kliseisiä, yllättäviä kuin kerrassaan sulosiakin kirjoja. Tässä muutama lukemieni kirjojen joukosta, eli jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä. Kantavana voimana rakkaus ja luottamus. Jotain uutta: Kissanaisia – Liliana Lento (2021, Nysalor) Liliana Lento…

Read More Read More

Kiltin tytön murhaopas

Kiltin tytön murhaopas

A Good Girl’s Guide to Murder – Holly Jackson Karisto 2022, suomentanut Leena Ojalatva, 418 s. Pieni kaupunki, selvittämätön rikos menneisyydessä ja utelias nuori, joka joutuu tapahtumien keskipisteeseen. Kuvio on tuttu, mutta Holly Jackson taikoo mukaan true crime -henkeä, tasoittelee pahimmat kliseet taustarooleihin ja näin on syntynyt suorastaan kutkuttava YA -jännäri Kiltin tytön murhaopas. Pippa Fitz-Amobi ei kaihda opinnoissaan haasteita. Hän on ottanut kunnianhimoiseksi tavoitteekseen tehdä itsenäisen laaja-alaisen tutkielma Little Kiltonin viiden vuoden takaisesta kuolemantapauksesta, jossa kadonneen teinitytön epäiltiin saaneensa…

Read More Read More